Mielenilmaus Sanomien vaatimaa tekijänoikeuksien pakkoluovutusta vastaan.
13.05.2009
Luova työskentely ei onnistu ilman luovan työn tekijän oikeuksia – Mielenilmaus Sanomien vaatimaa tekijänoikeuksien pakkoluovutusta vastaan.
Suomen suurimman mediatalon, Sanoma konsernin Sanoma News on päättänyt heikentää olennaisesti ehtoja, joilla se hankkii freelancereilta tekstiä ja kuvia. Yhtiö ei suostu neuvottelemaan, vaan sanelee ehdot. Luovan työn tekijät kokoontuvat Flooran päivänä 13.5. klo 16 Sanomatalon eteen mielenilmaukseen kohtuuttomia sopimuksia vastaan ja luovan työn tekijöiden oikeuksien puolesta.
Sanoma News vaatii laajempia oikeuksia freelancerin työhön korvauksetta. Ne freelancerit, jotka eivät allekirjoita sopimusta, menettävät työmahdollisuutensa. Sopimus tarkoittaisi toteutuessaan, että aineistoja voidaan käyttää koko Sanoma konsernin laajuudessa – kaikissa eri medioissa ja koska tahansa ilman että jutun kirjoittanut tai kuvannut freelancer voi asiaan vaikuttaa. Sopimus mahdollistaa myös aineiston maailmanlaajuisen luovutuksen mille tahansa.
Sanomat ei sitoudu maksamaan juttujen ja kuvien laajemmasta käytöstä. Freelancer menettää oikeuden omien teostensa käyttämiseen, vaikka hänen ansionsa syntyy nimenomaan teosten käyttöoikeuksien myynnistä.
Jos suomalaisen kulttuurin tekemisen halutaan jatkuvan, tekijäpuolen oikeudet on turvattava ja myös tekijöillä on oltava mahdollisuus elää luovalla työllä. Nyt on määriteltävä tekijöille reilut pelisäännöt. Luovat yrittäjät ja freelancerit tulee ottaa neuvottelujen osapuoleksi.
Sanomien vaatimus on vaarallinen, koska jos se hyväksytään, seuraavat muut mediayritykset perässä. Tuloksena on tekijänoikeuksien polkeminen ja kymmenien tuhansien luovaa työtä tekevän suomalaisen toimeentulon vaarantuminen!
Sanomat vaatii oikeuden muuttaa kuvia ja tekstejä miten tahansa ilman tekijän lupaa. Tekijänoikeudet takaavat freelancerille oikeuden määrätä missä ja miten hänen työtään käytetään. Jos Sanomien vaatimus menee läpi, haastateltava ei voi enää tietää missä yhteydessä tai julkaisussa juttu ja kuva ilmestyy. Jos jutusta tai kuvasta tulee vahingonkorvausvaatimus tai oikeusjuttu, vastuun kantaisi freelancer. Tekijänoikeudet antavat freelancerille mahdollisuuden puolustaa myös kuvattavan ja haastateltavan oikeuksia.
Tekijänoikeus, oikeus päättää teoksen kääntämisestä, säveltämisestä, muuttamisesta ja julkaisemisesta uusissa julkaisuissa on välttämätön osa luovan ihmisen työskentelyn edellytyksiä.
13.5. vietämme myös Flooran päivää, jolloin esitettiin ensimmäisen kerran Maamme-laulu. Jos J.L. Runeberg olisi joutunut kirjoittamaan Sanomien vaatiman freelancer-sopimuksen kaltaisen sopimuksen Borgå Tidning -lehden kustantajan kanssa, ei Runeberg myöhemmin olisi voinut julkaista runoaan Isänmaallinen albumi teoksessaan eikä runosta olisi voitu Runebergin suostumuksella tehdä laulua Paciuksen sävellykseen. Kansallislaulumme olisi jäänyt esittämättä 13.5.1848.
Osallistuvat tekijäjärjestötSuomen freelancer-journalistit rySuomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto rySuomen Ammattiluonnonvalokuvaajat rySuomen Kameraseurojen Liitto rySuomen Luonnonvalokuvaajat rySuomen mainosvalokuvaajat rySuomen Ammattivalokuvaajat ryValokuvauksen opiskelijat ryGrafia rySuomen arvostelijain liitto rySuomen Journalistiliitto rySarjakuvantekijät rySuomen kääntäjien ja tulkkien liitto ryKuvittajat ryKuvasto rySuomen Kirjailijaliitto rySuomen Lehtikuvaajat rySuomen tiedetoimittajain liitto ryFOT FreelancegraafikotSuomen tietokirjailijat ry
Sitaatti Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta 11.4.2009“Laadukas journalismi ja siihen pohjaava journalistinen sisältö on vastakin hyvän sanomalehden paras myyntivaltti. Sisällöllä on hintansa, eikä laatu ole lehdistössäkään ilmaista. Samaan aikaan kun lehdet nyt saneeraavat toimintojaan, on pidettävä huolta siitä, että kustantajayhtiöt eivät säästä itseltään tulevaisuutta. Tulevaisuus tarvitsee tekijänsä, ja siihen on kustantajayhtiöissä hyvä varautua.”
« TakaisinAjankohtaista
Finnfoton ja Suomen Journalistiliitto KUVA&KAMERA –messuilla.
Finnfoton ja Suomen Journalistiliitto KUVA&KAMERA –messuilla.
Perjantaina 2.3 klo 13.00:
Journalistiliiton freelancer-asioista vastaava lakimies Valtteri Aaltonen esitelmöi aiheesta “Valokuvaajan oikeudet ja tekijänoikeudet muuttuvassa mediassa”. Esitelmä käsittelee muun muassa seuraavia kysymyksiä:
Miksi freelancer-valokuvaajia käyttävät lehtiyritykset haluavat kaikki tekijänoikeudet kuviin? Mitä oikeuksia ne todella tarvitsevat? Miten uudet jakelukanavat vaikuttava tekijänoikeuksiin mediassa? Miten tekijänoikeuksista voitaisiin sopia kummankin osapuolen intressit huomioiden? Miten kuvan kohteiden oikeudet vaikuttavat tekijänoikeuksien kauppaan ja vastuukysymyksiin?
Lauantaina 3.3 klo 11-13:
SJL:n lakimiehet Sanna Nikula ja Marianne Leskinen vastaavat Finnfoton osastolla kuvaa ja kuvaamista koskeviin oikeudellisiin kysymyksiin.
Lakimiehet ovat tekijänoikeuden, viestintäoikeuden sekä sananvapauden asiantuntijoita.
KUVA & KAMERA –ammattilaisaika perjantaina 2.3. klo 12-15
Ennen varsinaista messujen aukeamista suurelle yleisölle on alan ammattilaisilla mahdollisuus tutustua KUVA&KAMERA –tapahtumaan ammattilaisaikana, jonne tulee rekisteröityä ennakkoon
http://visitor.finnexpo.fi/
Käytä rekisteröintitunnusta kuvapro
Ammattilaisajan ohjelma julkistetaan viikolla 6. Katso ohjelma osoitteessa www.kuvamessut.com.
Finnfoto-palkinto 2011 Juha Suonpäälle
Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry on myöntänyt taiteen tohtori Juha Suonpäälle Finnfoto-palkinnon. Finnfoto ry:n hallituksen puheenjohtaja Kari Tolonen ja toiminnanjohtaja Mikko Säteri luovuttivat 1000 euron Finnfoto-palkinnon Helsingissä 9. joulukuuta 2011.
Fotofinlandian voittaja on Maija Tammi
Fotofinlandia 2011 -valokuvakilpailun 20 000 euron pääpalkinnon voitti Maija Tammi kuvakokonaisuudellaan Bingo. Valinnan teki elokuvaohjaaja Dome Karukoski kahdentoista loppukilpailuun selvinneen ehdokkaan joukosta.
Fotofinlandia 2011 Mediatorilla
Fotofinlandia 2011 loppukilpailutyöt esittäytyvät Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä 22.11. – 4.12. 2011. Valokuvanäyttelyssä on mukana 10 finalistia yhteensä 12 kuvakokonaisuudella:
Kai Fagerström (2 kokonaisuutta), Hannes Heikura, Sami Karjalainen, Juhani Kosonen, Kati Leinonen (2 kokonaisuutta), Nelli Palomäki, Pekka Potka, Markku Saiha, Maija Tammi ja Markus Varesvuo.
Fotofinlandia 2011 -kilpailun finalistit valittu
Fotofinlandia 2011 -esituomaristo on valinnut kilpailuun osallistuneesta 33 kuvakokonaisuudesta loppukilpailuun 12 kuvakokonaisuutta.
Dome Karukoski valitsee Fotofinlandian voittajan
Fotofinlandia 2011 -kilpailu ratkeaa 30. marraskuuta, kun elokuvaohjaaja Dome Karukoski valitsee 20 000 euron pääpalkinnon saajan 12 finalistin joukosta.
Pelastakaa reilu journalismi! - Mielenosoitus 7.9.2011
Reilun journalismin kampanja Pelastakaa Reijo!
Tiedote luovan alan järjestöille 19.8.2011
Tapahtumapäivä lähestyy – tule mukaan turvaamaan reilun journalismin tulevaisuus!
Kopiosto valtakirja takaa tasapuolisuuden
Valokuva on tekijänoikeuden alainen teos koska tekijänoikeus syntyy, kun teos tehdään, ilman erityistä rekisteröintiä. Tekijänä on aina luonnollinen henkilö, ei koskaan yhteisö tai yritys.
Fotofinlandia 2011 valokuvakilpailun esiraati
Fotofinlandia 2011 valokuvakilpailun esiraati julkistetaan Kuva&Kamera -tapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaalla 2-3.4. 2011.
Fotofinlandia 2011 valokuvakilpailun tuottajaksi Pekka Punkari.
Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry järjestämän Fotofinlandia 2011 valokuvakilpailun tuottajaksi on nimitetty valokuvaaja, tietokirjailija Pekka Punkari.