Dome Karukoski valitsee Fotofinlandian voittajan
07.09.2011
Fotofinlandia 2011 -kilpailu ratkeaa 30. marraskuuta, kun elokuvaohjaaja Dome Karukoski valitsee 20 000 euron pääpalkinnon saajan 12 finalistin joukosta.
Thomas ”Dome” Karukoski (s.1976) tunnetaan monipuolisesta elokuva- ja televisiosarjatuotannosta ja hän voittanut kaksi kertaa parhaan ohjaajan Jussi-palkinnon. Karukosken ohjaama Napapiirin sankarit oli viime vuoden katsotuin elokuva Suomessa.
Hänen muita pitkiä elokuvia ovat Kielletty hedelmä (2009), Tummien perhosten koti (2008) ja Tyttö, sinä olet tähti (2005). Opiskeluaikana (1999 – 2005) Taideteollisessa korkeakoulussa syntyi viisi lyhytelokuvaa. Parhaillaan Karukoski työskentelee Mannerheimin elämäkertaelokuvan parissa.
Elokuvaohjaajan vapaa-aikaa värittää urheilu. Hän on voittanut SM-mitaleita amerikkalaisen jalkapallon pelaajana ja salibandyvalmentajana.
Dome Karukoski on syntynyt Kyproksella, mistä hän muutti viisivuotiaana Suomeen. Hänen äitinsä on suomalainen journalisti ja isä yhdysvaltalainen näyttelijä-runoilija George Dickerson.
Fotofinlandia 2011 -valokuvakilpailun esikarsinnasta vastaavat Taideteollisen korkeakoulun dosentti, valokuvataiteilija ja kirjailija Taneli Eskola, vuorikiipeilijä, markkinoinnin ammattilainen Veikka Gustafsson, mainonnan ja valokuvan vaikuttaja Ami Hasan, Salon Taidemuseon johtaja Laura Luostarinen ja uutispäällikkö, tutkija Riitta Raatikainen.
11. kerran järjestettävän Fotofinlandia-kilpailun parhaimmisto esittäytyy 22.11 – 4.12 Helsingin Sanomatalolla, missä myös yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan. Lisätietoa: www.fotofinlandia.fi
« TakaisinAjankohtaista
Jääkö tekijälle oikeuksia – luovan työn ansaintalogiikat murtumassa?
Paneelikeskustelu KUVA&KAMERA -messuilla Helsingin Messukeskuksessa, Docendo-lavalla perjantaina 2.3. klo 14–15 .
Finnfoton ja Suomen Journalistiliitto KUVA&KAMERA –messuilla.
Finnfoton ja Suomen Journalistiliitto KUVA&KAMERA –messuilla.
Perjantaina 2.3 klo 13.00:
Journalistiliiton freelancer-asioista vastaava lakimies Valtteri Aaltonen esitelmöi aiheesta “Valokuvaajan oikeudet ja tekijänoikeudet muuttuvassa mediassa”. Esitelmä käsittelee muun muassa seuraavia kysymyksiä:
Miksi freelancer-valokuvaajia käyttävät lehtiyritykset haluavat kaikki tekijänoikeudet kuviin? Mitä oikeuksia ne todella tarvitsevat? Miten uudet jakelukanavat vaikuttava tekijänoikeuksiin mediassa? Miten tekijänoikeuksista voitaisiin sopia kummankin osapuolen intressit huomioiden? Miten kuvan kohteiden oikeudet vaikuttavat tekijänoikeuksien kauppaan ja vastuukysymyksiin?
Lauantaina 3.3 klo 11-13:
SJL:n lakimiehet Sanna Nikula ja Marianne Leskinen vastaavat Finnfoton osastolla kuvaa ja kuvaamista koskeviin oikeudellisiin kysymyksiin.
Lakimiehet ovat tekijänoikeuden, viestintäoikeuden sekä sananvapauden asiantuntijoita.
KUVA & KAMERA –ammattilaisaika perjantaina 2.3. klo 12-15
Ennen varsinaista messujen aukeamista suurelle yleisölle on alan ammattilaisilla mahdollisuus tutustua KUVA&KAMERA –tapahtumaan ammattilaisaikana, jonne tulee rekisteröityä ennakkoon
http://visitor.finnexpo.fi/
Käytä rekisteröintitunnusta kuvapro
Ammattilaisajan ohjelma julkistetaan viikolla 6. Katso ohjelma osoitteessa www.kuvamessut.com.
Finnfoto-palkinto 2011 Juha Suonpäälle
Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry on myöntänyt taiteen tohtori Juha Suonpäälle Finnfoto-palkinnon. Finnfoto ry:n hallituksen puheenjohtaja Kari Tolonen ja toiminnanjohtaja Mikko Säteri luovuttivat 1000 euron Finnfoto-palkinnon Helsingissä 9. joulukuuta 2011.
Fotofinlandian voittaja on Maija Tammi
Fotofinlandia 2011 -valokuvakilpailun 20 000 euron pääpalkinnon voitti Maija Tammi kuvakokonaisuudellaan Bingo. Valinnan teki elokuvaohjaaja Dome Karukoski kahdentoista loppukilpailuun selvinneen ehdokkaan joukosta.
Fotofinlandia 2011 Mediatorilla
Fotofinlandia 2011 loppukilpailutyöt esittäytyvät Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä 22.11. – 4.12. 2011. Valokuvanäyttelyssä on mukana 10 finalistia yhteensä 12 kuvakokonaisuudella:
Kai Fagerström (2 kokonaisuutta), Hannes Heikura, Sami Karjalainen, Juhani Kosonen, Kati Leinonen (2 kokonaisuutta), Nelli Palomäki, Pekka Potka, Markku Saiha, Maija Tammi ja Markus Varesvuo.
Fotofinlandia 2011 -kilpailun finalistit valittu
Fotofinlandia 2011 -esituomaristo on valinnut kilpailuun osallistuneesta 33 kuvakokonaisuudesta loppukilpailuun 12 kuvakokonaisuutta.
Dome Karukoski valitsee Fotofinlandian voittajan
Fotofinlandia 2011 -kilpailu ratkeaa 30. marraskuuta, kun elokuvaohjaaja Dome Karukoski valitsee 20 000 euron pääpalkinnon saajan 12 finalistin joukosta.
Pelastakaa reilu journalismi! - Mielenosoitus 7.9.2011
Reilun journalismin kampanja Pelastakaa Reijo!
Tiedote luovan alan järjestöille 19.8.2011
Tapahtumapäivä lähestyy – tule mukaan turvaamaan reilun journalismin tulevaisuus!
Kopiosto valtakirja takaa tasapuolisuuden
Valokuva on tekijänoikeuden alainen teos koska tekijänoikeus syntyy, kun teos tehdään, ilman erityistä rekisteröintiä. Tekijänä on aina luonnollinen henkilö, ei koskaan yhteisö tai yritys.
Fotofinlandia 2011 valokuvakilpailun esiraati
Fotofinlandia 2011 valokuvakilpailun esiraati julkistetaan Kuva&Kamera -tapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaalla 2-3.4. 2011.